Tuesday 15 January 2008

Jumbohirviö

Hauskaa, että löytyi tällainen tukiryhmä. Se tulikin kuin tilauksesta, sillä olin juuri kurkottanut lankakaappini pimeimpään nurkkaan ja hamunnut käteeni kassillisen hirviölankaa tarkoituksenani antaa langalle vielä yksi tilaisuus ennen kuin lykkäisin sen kierrätykseen jonkun muun "iloksi".

Saanko esitellä:



Novita Jumbo Soft.

Naruisa, tömäkän jämäkkä extrapaksu lanka. Joustamaton, mutta pökkelö. Puolet akryylia, puolet villaa. Väri: kaunis sekoitus laastaria ja tukisukkahousua.

Vähän vaikea kuvitella, miten tästä langasta saisi aikaiseksi ainakaan mitään päällä pidettävää. Yritetty kyllä on. Sirohko neuletakki jäi yhden sauman päähän valmistumisesta, kun mukaan kuvaan astui järjen ääni. Siitä asti keskeneräinen neuletakki kera ylijääneiden lankojen (hip-hei, lankaa on riittävästi!) onkin toimittanut kaapin täyttäjän virkaa. Kaikkea sitä ihminen kaapeissaan säästeleekin.

Nyt annan langalle viimeisen mahdollisuuden: näytä, mihin sinusta on, tai erotkoot tiemme iäksi.

10 comments:

AnneV said...

Älä nyt pahastu, mutta näin ulkopuolisen silmin teidän suhde näyttää aika tuhoontuomitulta. Tai siis mulle tulee mieleen naiset, jotka kärsii kotiväkivallasta mutta ei vaan saa irrottauduttua. Lähde pois hyvä tyttö! Turvakotiin!!!

Anonymous said...

Väriliemeen, jos siinä on yhtään aitoa villaa! Pääset kokeilemaan koolausta tai reaktiivivärejä :)

Tiina said...

Perhosefektin ehdotus oli hyvä: sinä voit kiduttaa sitä pätkärääkkäämällä! (terv. sadisti)

Tiina said...
This comment has been removed by the author.
Raglana said...

Enteellinen nimi langalla? AnneV:n varoituksesta huolimatta :-D tätä vois yrittää kesyttää, varsin mielenkiintoinen tapaus. Selvästikin taiteelliseen suuntaan menevä lanka!

Muuten, ostin itsekin aikoinaan tätä kerän, tummanharmaana. Jäi käyttämättä. Saat täydennykseksi, jos niikseen tulee.

Ideoihin: lattiatyyny? Sellainen paksu neliskulmainen. Keittiötuolien istuimiin irtopäälliset, palmikko- yms. pintaneuleet vois olla aika muhkeat. Tai irtohuppu tuoliin, selkänojan ja istuimen yli vedettävä. Siinähän voi revitellä palmikoilla yms. mallineuleilla.

Väri: laastari-sukkahousu, uuh: onkoos tämä niitä "beigehän on tyylikäs" -hankintoja... jos siinä on korjaamisen varaa ja jos alennusmyynnistä löytyy sopivaa väriä, eikun kokeilemaan.

Minna said...

Aika pahaltahan tämä näyttää, juu. Varsinkin kun mukana kuvioissa pyörivät 12 mm:n aseet.

Jotakin värjäystä aattelinkin, vaikka vähän turhalta tuntuu energian ja rahojen haaskaus moiseen. Pätkärääkkäys olisi tälle langalle ihan oikein, mutta lopputulos olisi sitten varmaan jotakin muuta kuin kaunotarta...

Idea ja toteutettava malli (kyllä, ihan oikea jonkun designaama malli) ovat jo tiedossa! Toisaalta, pelkäänpä pahoin lankaa jäävän yli, ja sitten tarvitaan lisää ideoita (jos siis kantti kestää). Vaate taitaa olla poissuljettu vaihtoehto, joten jotakin muuta sen pitäisi olla.

Ja Raglanan ystävälliseen tarjoukseen: kiitos, mutta tosiaankin ei kiitos! :)

Anonymous said...

Heti tuli langan nähtyäni mieleen uusimmassa novita lehdessä ollut virkattu kori. Tuosta langasta tulisi hyvä lanka- tai lelukori vaikka.

Anonymous said...

Hahhahahhahhahhahaa

tirsk tirsk

Ja nyt iltapuuroa mikroon lykkäämään

tuijam said...

apua, mä repsahdin nauramaan kuvailullesi väristä. Laastari ja tukisukkahousut. Wau!

Anonymous said...

Hei! Oikeasti tästä voi tehdä jotain, itsekin olen tehnyt. Teepä sinä vaikka matto lattialle. teet pitkiä palmikoita sitten ompelet käsin näitä palmikoita yhteen ympyräksi tai neliöiksi tai miksi itse haluat.