Thursday 28 February 2008

Nauhamonsteri

Se näyttää ja tuntuukin ihan viattomalta: vauvansininen, mukavan pehmeä nauhalanka: Novita Tahiti. Miten sellainen muka tähän blogiin kuuluu? Kuuluupa hyvinkin. Auta armias kun sen ottaa puikoille, se näyttää todellisen hirviöluontonsa.



Siitä piti tulla villatakki. Malli Pitsihelmainen jakku, Novita 3/2002. Ei itseasiassa näytä hassummalta tuo malli nytkään, jos sen toteuttaisi jostain fiksummasta langasta. Vaan ei.  Nauhamainen lanka kiertyi joka ikisellä silmukalla puoli kierrosta, aina samaan suuntaan tietenkin ja muodostui ohueksi, tiukaksi nyöriksi. Sitä sai moneen kertaan jo kesken kerroksen oikoa ja työntää kierteitä eteenpäin ja aina parin kerroksen välein pyöritellä kerältä auki. Hidasta ja hermoja raastavaa, sanon minä. Ja kyllä, kokeilin aloittaa langan kerän ulkopuolelta, kerän sisältä sekä kerän sisältä siitä toisesta päästä. Ei mitään havaittavaa vaikutusta.



Näin pitkälle jaksoin sinnitellä, sitten paloi käämi. Kun ylin napinläpi ei osunut kerrasta kohdalleen, en jaksanut ruveta sitä korjaamaan kun ei neuleen pintakaan oikein miellyttänyt. Puolikas villatakki on nämä vuodet odottanut aikaa parempaa.

Sitten ilmaantui paikalle haltijakummi Raglana ja lupasi, että ahkeralla taikasauvojen heiluttelulla sammakostakin voisi vielä tulla prinssi!

Ja kas, langasta löytyi heti ainakin yksi hyvä puoli. Sitä on helppo purkaa! Oli erittäin vapauttava tunne törkätä langanpää kerintälaitteeseen ja hurlupsis ruma villatakintekele muuttui kauniiksi keriksi käden käänteessä.

Mutta mietitäänpä jatkoa: kutomalla tästä ei mitään tule - täytyy siis virkata. Lanka on 100% akryyliä eikä kauaa kestä kulutusta - mitään kovin työlästä ei siis kannata tehdä. Verkkoponcho? ;) Verkkokassi? :P Harmi, se ei edes pala hyvin.

Pohdinnan tuloksena tämän hetkiset suosikit ovat:
1) Joululahjaksi saamani pitsihaarukka pääsee koeajoon. Ehkäpä joku kevyt torkkupeitto?
2) pehmolelun täytettä

2 comments:

Anonymous said...

Minä neuloin vuosia sitten Tahitista paidan ja olen virkannut myös kassin sekä kamerapussin. Ahkerankaan käytön jäljet eivät juuri näy.

Satu said...

Hyvä tietää! Innostuin jo hetkeksi katselemaan virkattuja pitsijakkuja kesäksi, mutta koe osoitti tästä langasta virkkaamalla tulevan liian tönkköä vaatteeksi. Mutta kassi tms. tukevampi juttu voisi hyvin tulla kyseeseen.