Punapilkat

Pari vuotta sitten neuleinnostuksen iskettyä oikein kunnolla kuulin kuningasidean: kirpparilta voi ostaa sikahalvalla villapaitoja ja purkaa ne helposti langaksi. Edut valmiin langan ostamiseen verrattuna olisivat a) halpa kilohinta, b) mahdollisuus löytää uhreja, jotka on tehty laadukkaista vuosikertalangoista ja c) kierrätyksen jalon aatteen toteuttaminen.

Intoa piukassa riensin lähikirpparille vaatekasoja penkomaan. Ankaran etsimisen jälkeen löysinkin kahdella eurolla punaisen palmikkoneuleen. Se oli hieman kulahtanut ja nuhraantunut teollisuusneule, mutta 100-prosenttista villaa ja sopivan värinen. Kolikko kilahti kassalaatikkoon ja neule vilahti malttamattoman purkajan laukkuun.

Purku-urakka olikin melkoinen, sillä neulekoneella tehdyn puseron lanka ei ollutkaan kovin laadukasta, vaan muutamasta epämääräisen paksuisesta katkeilevasta säikeestä koostuvaa höttöä. Ilman vyyhdinpuita ja muita apuvälineitä katkeilevan langan vyyhteäminen leikkuulaudan ympärille oli aikaavievää ja kärsivällisyyttä koettelevaa puuhaa. Sisulla kuitenkin purin paidan, pesin vyyhdit ja kieputin langan keriksi. Lopputuloksena oli vajaat kolmisensataa grammaa punaista sekundaa, joka ei yrityksistä huolimatta soveltunut edes huovutettavaksi.

Lanka on sen verran kehnoa kaikin puolin, etten ole päässyt siitä eroon edes ilmaiseksi tyrkyttämällä. Niinpä lankakerät ovat nyt pari vuotta odottaneet toimettomina tilanviejinä kohtaloaan, pilkaten mua punaisella värillään ja muistuttaen isosta mutta toistaiseksi täysin turhasta urakasta. Nyt niille kuitenkin kumajaa kohtalon kello: Mä aion näyttää noille ilkkuville punattarille mitä kuuluu ja kuka käskee. Viis siitä että niiden neulominen voi olla yhtä tuskaa; nyt otetaan naisesta mittaa!