Tuesday 22 July 2008

Hirviölankaa, anyone?

Hyllyssäni on vajaat kaksi vuotta majaillut yksinäinen Novitan hirviölanka, jonka nimi on jo ehtinyt unohtua. Lanka tuntuu minun sormiini suurin piirtein samanpaksuiselta kuin Aino, mutta on huomattavasti pehmeämpää. Lankaa on hieman aloitettu, mutta epäonnistunut tuotos on purettu. Noin metrin verran alkua jouti roskikseen, mutta muuten kerä on ehjä.

Kelpaako jollekin? Annetaan hyvään kotiin!


Thursday 10 July 2008

Uusi osallistuja.

Viime kesän Tallinnan reissulta kotiutui kolme kerää (yht. 150 g) kukertavan kirjavaa Novita Fiestaa (100 % akryyliä, sävy 252). Tarkoituksena oli väkertää siitä joku hartialämmike talven pitkiä luentoja varten, mutta yllättäen lanka osoittautui virheostokseksi ja kummittelee edelleen varastoissani. En silti kykene luopumaan siitä, joten jos siitä tätä kautta saisi jotakin aikaan.. tämä blogi onkin loistava keksintö!



Blogi löytyy täältä. Tekstiä on vasta hyvin vähän, mutta syksyn myötä on taas enemmän aikaa saada jotain valmiiksi. Keskeneräisiähän on kaapit pullollaan....